Vähemmän on enemmän

Reilu vuosi sitten kävin Tallinnassa Verheijenin Football Periodisation koulutuksessa. Aihealue oli vahvasti jalkapallokestävyydessä ja miten sen tulisi olla osa joukkueharjoittelua, ei irrallisena siitä. Noina kolmena päivänä jouduin todella pois mukavuusalueeltani. Tiedon virta oli valtava ja otsikon lausahdus yksi mikä sieltä nousi pinnalle. Nopeasti ajateltuna se kuullosti erilaiselta ja jäi kaivelemaan mieltäni, etenkin kun kulttuurimme vallitseva malli on ollut määrää korostava. Mitä enemmän sitä lausetta pyörittelin, sitä enemmän siinä alkoi olemaan järkeä. Mitä enemmän siihen tuli järkeä, sitä enemmän halusin tietää. Tietoa lisäämällä vahvistin jo vallitsevaksi tullutta ajatusta ja ryhdyin analysoimaan sitä arkisessa toiminnassa. Viimeisen puolen vuoden aikana pelaajakehitystä seuratessa tulokset ovat olleet huomattavissa.

Kaksi kertaa päivässä harjoittelevalle juniorille tulee vuodessa enemmän treenitunteja, verrattuna yhden kerran päivässä harjoittelevaan. Yhden kerran päivässä harjoittelu taas tuo enemmän 100% teholla harjoiteltuja päiviä, tällöin pelaajalla on riittävästi aikaa palautua edellisestä harjoituksesta. Lyhyellä aikavälillä kaksi kertaa päivässä harjoitteleva pelaajaa saa siis enemmän harjoituksia, kuitenkin  alhaisemmalla teholla. Kuormitusta lisäämällä heikennetään mahdollisuuksia kehittyä optimaalisesti. Pelaaja kehittyy tehdessään määrällisesti useita oikeita suorituksia mahdollisimman korkealla teholla, ei tehdessä useita harjoituksia. Usein harjoittelemalla loukkaantumisriski kasvaa koska pelaajat eivät kykene riittävästi palautumaan harjoitusten välillä. Tämä tarkoittaa useampia poissaoloja. Vähemmällä harjoittelulla taas tulee vähemmän loukkaantumisia koska pelaajat ovat palautuneet mahdollisimman hyvin edellisistä harjoituksista. Tämä luonnollisesti tarkoittaa useampia harjoituksia.

Pidemmällä aikavälillä vähemmän on enemmän.

Kun pelaajien harjoittelu ylikuormitetaan tulee siitä suoriutumista, ei kehittävää harjoittelua. Rasittunut pelaaja on myös herkempi loukkaantumisille. Ylikuormittamalla pelaajaa, myös tarjotaan hänelle vähemmän mahdollisuuksia harjoitella maksimaalisesti. Tällä systeemillä tuotetaan selviytyjiä, ei lahjakkuuksia. Pelaajan ollessa väsynyt, harjoittelu tekee hänestä hitaamman. Suoritukset ovat heikompia ja hän tekee useammin virheitä ja pelaa alhaisemmalla tempolla. Tällöin liikutaan harmaalla alueella. Väsymys on jalkapalloilijan suurin vihollinen ja kehityksen hidastaja. Tarkoituksenahan on tuottaa pelaajalle laadukkaita suorituksia ja lyhyessä ajassa mahdollisimman monia laadukkaita suorituksia. Tämän lisäksi pelaajan pitäisi kyetä ylläpitämään suoritusten laatua kun harjoittelu etenee. Valmiiksi rasittunut pelaaja ei tähän kykene optimaalisesti eli kyky kehittyä ei ole maksimaalinen.

Mitä useammin pelaajat voivat harjoitella yhdessä, sitä paremmin he pelaavat yhdessä. Kommunikoiminen verbaalisesti ja eleillä paranevat. Syntyy yhteisymmärrys. Näin joukkuella on myös paremmat mahdollisuudet menestyä. Tietenkin menestymiseen tai sen mahdollisuuteen vaikuttavat monet muutkin tekijät.

Kun pyritään pois mukavuusalueelta eli kehittymään, on väsymys harjoituksissa luonnollista. Jatkuva tietoinen ja toistuva ylikuormittaminen ei tue tätä, koska pelaaja ei silloin kykene ylittämään itseään. Pysytään mukavuusalueella. Määrän sijaan tulisi vahvemmin keskittyä harjoitusten laatuun. Virkeät pelaajat = korkeampi harjoituksen taso = parempia pelaajia.

Valmentajan tulisi  nostaa harjoitusten intensiivisyyttä, ei määrää. Määrä ei korvaa laatua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s