Menestyksen paradoksi

Matkaaja kulkee kohti haaveidensa määränpäätä. Matkalla hän luo kuvia mielessään miltä perillä näyttää. Kilometri kilometrin jälkeen mieli muuttuu malttamattomaksi näkemään mitä perillä odottaa. Haaveet, odotukset ja luulot kasvavat askel askeleelta. Kuvat näkyvät kirkkaina. Matkaaja tietää mitä hän haluaa, miten sen saavuttaa.

Vuosia valmentaja tekee töitä saavuttaakseen jotain. Hän on valmis elämään pienillä tuloilla ja ottamaan vastaan jos jonkinlaista hommaa saavuttaakseen tavoitteensa. Aikaa kaikenlaisiin kissanristiäisiin kuluu, mutta ne järkeillään kuuluvan osana kiviseen tiehen jota kulkea jotain saadakseen. Tähän ollaan valmiita kunnes tavoite toteutuu. Sen jälkeen kaikki muuttuu.

Hyvään asemaan päästyään moni olettaa, ettei enää tarvitse opiskella. Aikaisemmin valmentaja istui kursseilla eturivissä ja imi kaiken mahdollisen tiedon mitä saatavilla oli. Hieman menestystä saavutettaessa siirrytään koko ajan taaemmaksi luentosalissa ja myös muistiinpanojen määrä vähenee samalla tahdilla. Lopulta kurssit ovat ainoastaan aikaisempien koulutusten päivittämistä eli ei niille tarvitse kuin ilmestyä.

Jatkaessaan opiskelua ja itsensä kehittämistä voisi kuvitella edessä olevan jatkumo. Miten pitkälle tämä kyseinen valmentaja mahtaisikaan päästä, jos hän aikaisemmalla kovalla työllä on saavuttanut nykyisen aseman.  Ikävä kyllä ”hoidetaan tämä nyt alta” vaihde on kytkeytynyt päälle. Lähinnä kurssille tullaan kopioimaan jotain, ettei itse tarvitse tehdä ajatustyötä. Kunhan joku kertoo mikä on hyvää ja mitä kannattaa käyttää jotta pelaajat kehittyvät. Tällä tavoin pääsee helpommalla ja omat ajattelu ei joudu koetukselle.

Kun syystä tai toisesta valmentajalle tulee ongelmia eteen ja pahimmillaan hän menettää  valmennuspestinsä, palaa hän kursseille tullakseen paremmaksi. Aika, joka vietetään poissa kentiltä kuluu itsensä kehittämiseen, jotta seuraavassa pestissä mahdollisuudet onnistumiseen kasvaisivat. Näin usein käykin. Etenkin, jos valmentaja on kaiken koulutuksen keskellä ymmärtänyt pohdiskella aikaisempaa pestiä ollen rehellinen itselleen asioista, joita teki.

Vastakohtiakin löytyy. Yksi esimerkki on Östersundista. Päävalmentaja Graham Potter istuu kursseilla eturivissä tehden koko ajan muistiinpanoja. Hänellä on halu oppia ja edetä. Halu kehittyä on niin valtava, että kursseille osallistuminen on koko valmennusryhmän velvollisuus. Näin taataan maksimaalinen hyöty koulutuksesta ja se on paljon pidemmälle kantavaa kuin, jos valmentaja olisi tullut takariville hoitamaan homman alta pois. Nyt hän valmentaa suuremmilla kentillä, mitä ei moni muutama vuosi takaperin olisi varmaankaan osannut ajatella.

Menestyksellä on kääntöpuoli. Monet se laiskistaa, tullaan kylläisiksi, vaikka todellisuudessa pitäisi käydä päinvastoin. Onnen hetkellään ihminen helposti unohtaa työn minkä teki saavuttaakseen asemansa. Joku muu oli ennen häntä tuossa asemassa, ja tälläkin hetkellä joku tekee töitä päästäkseen tähän asemaan. Menestysefekti vie halun oppia ja luo tunteen, ettei uuden oppimiselle ole sijaa, kun on saavutettu se mitä ollaan tavoiteltu. Totuus on, ettei itse saavutus useinkaan tunnu yhtä hienolta, kuin matka sitä kohti. Se on äkkiä ohi ja jos ei seuraavaa tavoitetta ole valmiina,  muuttuu se nopeasti vain muistoksi.

Perillä matkaaja katsoo ympärilleen pohtien oliko tämä tässä, tätäkö tämä sitten on? Kaikki se työ ja uhraukset unelmien eteen palaavat mieleen. Ihanteiden paratiisi ei kohtaa todellisuuden kanssa. Niinpä matkamies päättää opetella talonrakentamiseen tarvittavat taidot pitääkseen unelmansa elossa. Sillä tavoin hän varmistaa paikkansa määränpäässä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s