Tasapainoilua ohuella langalla

Kriittisyyden ja positiivisuuden käyttäminen työvälineinä on jatkuvaa hienosäätöä, jossa tasapainoillaan ohuella langalla. Molemmissa on puolensa ja taitoa onkin osata käyttää niitä tehokkaasti sekä oikealla hetkellä. Negatiivisuus tuottaa lisää negatiivisuutta, vaikka sillä yritettäisiin hakea kehitystä. Yltiöpositiivisuus taas tuottaa pahimmillaan välinpitämättömyyttä tarkoituksen ollessa hyvä.

Pelaaminen ja yleinen toiminta voivat olla hyvällä tasolla. Siinä toteutuvat useat elementit, mutta jotain siitä kuitenkin puuttuu. Pelaajat selvästi näkevät mihin kykenevät, pelaten silti konemaisesti ilman yllätyksellisyyttä tai odottamattomia ratkaisuja. Toiminta tapahtuu lukkiutuneessa tilassa, jossa ajattelu on viety äärimmilleen. Tämä ajattelu ei ole sitä mitä joukkueelta halutaan vaan kaikkea muuta.

Valmentaja analysoi otteluja ja tuo nämä analyysit pelaajille. Hän pitää erinomaisia palavereja. Esiin nousseihin kohtiin puututaan hyvinkin yksityiskohtaisesti. Samalla toinen valmentaja menee lyhyempien analyysien kautta kentälle, jossa virheet nostetaan esille suoritusten lomassa. Painotus on siinä miten näitä kohtia voidaan parantaa tai ehkäistä. Kaksi hyvin erilaista tapaa tuoda tärkeitä asioita esille. Riippuen lähestymistavasta, voidaan korostaa vahvuuksia jättäen virheet pienemmälle huomiolle tai nostaa virheet isoon rooliin unohtaen hyvät asiat. Kyse ei niinkään ole oikeasta tai väärästä tavasta. Kyse on hetkestä miten toimitaan. Tämä on valmentajan ratkaistavissa. Hänen on tunnistettava tilanne, hetki sekä merkityksellisyys.

Jatkuvalla virheiden etsimisellä ei pitkässä juoksussa päästä eteenpäin vaan jäädään pysähtyneisyyden tilaan, jossa negatiivinen ilmapiiri valtaa tilan. Tämä johtaa siihen, ettei kyetä antamaan kentällä itsestä sitä mihin olisi mahdollisuus. Pelaajat alkavat pelkäämään virheitä, mikä johtaa hitaampiin suorituksiin tai pahimmillaan pelaamiseen, joka ei vie eteenpäin. Virheiden vaikutus ajattelussa ottaa roolin. Pelaaminen ei ole luonnollista vaan väkinäistä. Rohkeus oivaltaviin ratkaisuihin katoaa.

Toisaalta ei pelkällä positiivisellakaan toiminnalla pitkälle mennä, mutta siinä epäonnistumista ei nosteta niin merkittävään rooliin. Epäonnistumiset nähdään osana peliä ja reagoiminen on sen mukaista. Ne ovat mahdollisuuksia korjata tilanne, ei tilaisuus ruotia tapahtunutta. Kun pelaajilla on uskallus epäonnistua, he tekevät luovempia ratkaisuja, jotka tulevat enemmän automaatioina. Nämä luovat ratkaisut oikein valmennettuna nostavat tasoa, vaikka eivät aina onnistuisikaan. Kyetään näkemään mahdollisuudet ja näin kehitytään seuraavalle tasolle. Pelaajat eivät mieti vaan pelaavat, toimivat alitajuntaisesti.

Kun aina etsitään mikä on pielessä, unohdetaan mikä on hyvin. Hyviin kohtiin tarttumalla kyetään myös viemään pelaamista eteenpäin siinä missä heikkouksiakin parannettaessa. Toisinaan voi myös olla, että vahvuuksien avulla saadaan heikkoudet ”piilotettua” ja näin pelaajan tai joukkueen toiminta parantuu. Kun puhutaan joukkuetasolla voidaan toisen pelipaikan heikkouksia kätkeä toisen pelipaikan vahvuuksien taakse. Keskeinen osa pelaajan kehitystä on itseluottamus ja heikkouksia korostettaessa se ei saa nostetta. Tämä sama pätee toimintaan isommallakin tasolla. Jatkuva negatiivisen esille tuominen hyvinä hetkinä latistaa positiivisen ilmapiirin.

Kriittinen pitää olla tietyllä rajalla. Sen ja negatiivisuuden välillä on ero, jota kaikki eivät ymmärrä erottaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s