Valmentajakoulutus ei ole vain PowerPointeja

Millaista on valmentajakoulutus, joka todella kehittää ja laittaa valmentajan pohtimaan omaa tekemistä? Entä voiko kehittyä, jos omaa tekemistään ei kyseenalaista?

Artikkeli on julkaistu EOM-lehdessä 5-6/2019

Olet valmentaja etsien tietoa ja tapoja millä kehittyä. Kouluttautuminen on siihen parhaita keinoja. Kotimaassa on tarjontaa, mutta jos todella haluat saada tietoa mikä kehittää sinua parhaiten, on suunnattava ulkomaille. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Se on ainoa keino saada ajankohtaisinta tietoa, jota on tarjolla. Seuravierailut ovat hyviä, mutta niissä päästään usein näkemään vain pieni osa toiminnasta. Hyvällä tuurilla nähdään esitelmä seuran tekemisestä PowerPointeilta, joissa luodaan hyvä kuva seurasta. 

Koulutusten ei tulisi olla vain hienoja PowerPoint-esityksiä, vaan huomattavasti syvemmälle menevää toimintaa. Laadukas koulutus on jotain missä valmentaja oikeasti joutuu pohtimaan omaa osaamistaan ja yleisesti kykyään olla mukana koko prosessissa. Se ei ole kahvitauolla uusien kontaktien luomista tai hauskojen juttujen kertomista saunan lauteilla. Se on opiskelua, jossa joutuu todella tekemään töitä ja jälkikäteen palaamaan useamman kerran muistiinpanoihin ymmärtääkseen mistä on kyse. Se ei poistu mielestä kotimatkalla.

Hyvä valmentajakoulutus on sellainen, missä omasta aloitteestasi olet valmis toimimaan viikon vähillä yöunilla. Sisältö saa sinut luomaan konseptia tai hiomaan esitelmää kuntoon neljän aikaan aamuyöstä. Kukaan ei sinua pakota siihen, haluat tehdä asiat kunnolla. Mittaat jatkuvasti valmiuksiasi ja pohdit tekemistäsi. Kyseenalaistat omaa ymmärrystäsi. Hyvä valmentajakoulutus on sellainen, missä saat suoraa ja erittäin kovaakin palautetta. Palaute ei ole nöyryyttävää, vaan sellaista, minkä avulla seuraavana ja sitä seuraavana päivänä haluat antaa itsestäsi enemmän. Kehityt prosessin aikana.

Omalta osaltani ulkomailla kouluttautuminen alkoi vuonna 2013. Osallistuin World Football Academyn kolmen päivän kurssille Tallinnassa.  Tuon koulutuksen intensiivisyys sekä vaatimustaso oli jotain mitä en ollut aikaisemmin kokenut. Haastavaa ja kiehtovaa. Silmäni todella avautuivat sille, mitä laadukas toiminta vaatii ja miltä tuntuu olla pois omalta mukavuusalueelta. Tuosta koulutuksesta jäi useampia kysymyksiä. Käytin aikaa ymmärtääkseni ne. Joihinkin sain vastauksia ja toiset pysyivät epäselvinä johtuen omasta ymmärtämättömyydestäni.

Tuolloin tajusin, ettei yksi kurssi anna minulle kaikkea, vaan tietoisuutta on syvennettävä. Pari vuotta myöhemmin osallistuin seuraavalle kurssille Amsterdamissa ja siitä asti olen vähintään kerran vuodessa ollut mukana näillä lähijaksoilla. Mitä enemmän ymmärrän, sitä varmemmin tajuan rajallisuuteni, jotka omassa tietoisuudessani ovat. Rehellisesti sanottuna koko maailmani valmentamisen suhteen järkkyi. Pohdin tätä pitkään ja monelta kantilta. Miksi järkytys oli näin suuri? Ymmärsin oman pienuuteni. Olin sen aikaisemminkin tiedostanut, mutta ihmiselle luontaisesti onnistunut sen häivyttämään.

Vuosien myötä koulutukset jatkuivat muuttuen koko ajan vaativammaksi sisältönsä ja toiminnan puolesta. Se taso, jolla noilla kursseilla toimitaan, alkoi tuntumaan omassa toiminnassa sekä kentällä että kentän ulkopuolella. Muutuin ihmisenä ja valmentajana. Kokonaisvaltaisessa suhtautumisessani toimintaan tapahtui paljon. Kun saa henkilökohtaisesti opastusta Marcel Lucassenilta ja Peter Bozsilta pelaamiseen ja harjoitteluun, ei voi olla kuuntelematta. He näkevät uskomattoman pieniä yksityiskohtia pelistä ja osaavat selittää sen yksinkertaisen ymmärrettävästi. Tai tehdessäsi tehtäviä Emma Hayesin kanssa, rima ei pääse laskemaan, sille ei ole tilaa. Pienimmätkin asiat muuttuvat merkityksellisiksi ja niitä käydään läpi ennen etenemistä. Kaikki ovat samalla viivalla asemaan tai tekemiseen katsomatta.  Siinä ei katsota oletko Graham Potter, Anson Dorance tai joku alemmilla tasoilla toimiva valmentaja. 

Viimeisin koulutukseni keskittyi omaan henkilökohtaiseen kehittymiseen ja oman itsensä ymmärtämiseen. Mitä paremmin ymmärrät itseäsi sekä omia reaktioitasi, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on tunnistaa ongelmatilanteet ja näin tulla paremmaksi.

Reflektoin nykyään kaikkea huomattavasti enemmän pohtien pieniäkin asioita rasittavuuteen asti. Olen oppinut pohtimaan pohdiskelujani ja syitä näille pohdiskeluille. Perheessä tämä on yleinen vitsi. Samalla oma tekeminen ja sen tason ylläpitäminen, johon olen tottunut, muuttuu vaikeammaksi. Rima ei vain tunnu kohtaavan. Saan tehdä tämän kanssa todella paljon töitä päivittäisellä tasolla. 

Voit lukea kirjan mutta se ei tarkoita, että ymmärrät sen. Seuraavalla kerralla lukiessasi samaisen kirjan, esille nousee uusia asioita, joita pohdiskella. 

Alussa kursseilta kotiutuessani oli hämmentävää, miten muut valmentajat suhtautuivat näihin koulutuksiin. Olisin halunnut jakaa oppimaani ja sitä myötä synnyttää keskustelua siitä, kuinka voitaisiin muuttaa asioita parempaan suuntaan. Harva kuitenkaan halusi ajatuksiani kuulla. Se laittoi miettimään. En osannut näitä tunteita täysin käsitellä. Itse kun olen aina halunnut imeä kaiken mahdollisen tiedon mitä saatavilla on. 

Päätinkin etten jaa oppimaani, ellei toinen osapuoli sitä pyydä. Se on ollut paras ratkaisuni. Olen törmännyt mielenkiintoisiin tilanteisiin tämän jälkeen. Minua on opetettu koulutukseni sisällöstä ja pidetty esitettävää asiaa varmana tietona. Todellisuudessa näissä on raapaistu vain pintaa. Ajoittain olen jättänyt väittelyn väliin huomatessani, ettei se johda mihinkään. On turha hakata päätä seinään, siitä seuraa vain kipua. Toisinaan olen avannut kokonaisuutta herättääkseni keskustelua. Tämä on ollut tiedon sisäistämisen tarkastuspiste. Jälkikäteen olen reflektoinut sanomaani ja pyrkinyt kehittämään sitä. Jokainen hetki on mahdollisuus oppia.

”It is impossible for a man to begin to learn what he thinks he knows”

-Epitecus

Tämä lause pukee sanoiksi monet ajatukset. Monilla on tapana kysyä ja sen jälkeen kertovatkin tietävänsä. Tuodaan faktoja ymmärtämättä niiden olevan vain pieni osa kokonaisuutta. Pahimmillaan tämä pieni osa viedään isommaksi osaksi valmennuslinjaa. Faktahan on, että kahdella jalalla käveleminen on helpompaa kuin yhdellä. Silti nämä henkilöt uskovat yhdellä jalalla kävelemisen onnistuvan. On myös toisenlaista lähestymistä: henkilöt, jotka tietävät sisällön haluten syventää ymmärrystään. Kun heidän kanssaan käydään asioita läpi, ei vastassa ole ylimielisyyttä tai vähättelyä vaan aito halu oppia ja löytää uusia elementtejä. He ymmärtävät ottaa sauvan mukaan vaellukselle.

Tieto on tehty jaettavaksi. Jos sitä ei jaa, jää se hiljaiseksi tiedoksi. Se ei pääse puhkeamaan kukkaansa. Silti sitä ei kannata jakaa niiden kanssa, jotka eivät siihen ole valmiita. He, jotka jo luulevat tietävänsä kaiken eivät tuota onnellista olotilaansa muuta. Jatkan omaa polkuani kouluttautuen eteenpäin välittämättä mitä muut tekevät tai ajattelevat. Se toimii minulle parhaiten.

Kun jollakin on uutta tietoa ja hän pyrkii sitä tuomaan käytäntöön, törmää helposti vastustukseen. Tämä uusi tai toisenlainen toimintatapa poikkeaa totutusta. Kun jotain ei ymmärretä, se yleensä kielletään, tyrmätään tai sivuutetaan. Kieltämällä asioita ei niitä tarvitse kohdata. Siinä ei ole mitään vikaa, onhan pelko yksi ihmisen luontaisista selviytymismekanismeista, evoluution tulos. Meillä on tottumuksia, uskomuksia ja jos niitä lähdetään muuttamaan, aiheuttaa se hämmennystä. Muutos asettaa ihmisen, tässä tapauksessa valmentajan pois mukavuusalueeltaan. Se ei tunnu kivalta. On turvallisempaa pysyä tiedostamattomasti pätemättömänä kuin tiedostaa oma pätemättömyytensä. Mahdollisuudet tulla paremmaksi ovat näin huomattavasti pienemmät.

Koulutus ei ole ollut PowerPointeja ja hyviä kontaktoitumisretkiä ulkomaille. Ne ovat kovaa työtä, jossa viikon aikana joudut usein ponnistelemaan. Jos olet matkassa pelkästään haahuilemassa, tiedät koulutusten päättyvän. Vapaalippuja ei ole. Niissä saa joka kerta sellaisen määrän tietoa ja ymmärrystä omasta tasosta, ettei pari päivää koulutuksen jälkeen tiedosta mitä haluaa. Vaatimustaso, kuormitus ja jatkuvuus ovat syitä miksi palaan. Ei ole niin pientä asiaa, ettei sitä käytäisi läpi, kaikella on merkitys. Välillä asioita selvitetään aikamoisella tunteella edetäkseen. Tällaiseen ympäristöön ja toimintaan en ole Suomessa törmännyt. Rehellisesti sanottuna koulutuksien vaatimustasosta ei voida puhua samassa lauseessa. Ne kenelle kahvipaussit, puhelimen käyttäminen, selfiet ja kontaktoitumiset ovat tärkeitä asioita, eivät kuulu näihin tilaisuuksiin.

Kotimaassa olen ollut läsnä, kun osa osallistujista ovat nälkäänsä valitellen menneet syömään luennolle kiiruhtamisen sijaan. Paperissa lukenut aikataulu kun on ollut prioriteeteissa ykkösenä. Mukavasti hymyillen on tultu myöhässä paikalle, saaden osallistua luennon loppuosaan. Kouluttajat ovat näyttäneet nyrpeää naamaa asian jäädessä siihen. Itselle tämä ei tulisi mieleenkään. Sitä mahdollisuutta ei omassa ajattelussa ole. Kun tällainen toiminta on arkista, ei siinä nähdä mitään vikaa. Tällöin ei kuitenkaan voida puhua korkeasta vaatimustasosta tai laadusta. Toiminta on mukavaa puuhastelua. Kunhan kenellekään ei vain tulisi paha mieli.

Mieti jos toimisit samalla tavoin joukkueesi kanssa. Mitkä olisivat vaikutukset? Valmentaja on kaikessa tekemisessään roolimalli pelaajille. Se lähtee pienistä teoista, ei siitä mitä sanotaan.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s