Pysähtyminen on etenemistä

Eteen tulee hetkiä, jolloin kaikki muu toiminta pysähtyy. Tällaisena hetkenä yksi ajatus ottaa tilan haltuunsa. Se ei päästä irti, vaikka miten haluaisit. Näinä hetkinä ei myöskään ole järkevää pyristellä (siitä) tunteesta irti. Millään muulla ei yksinkertaisesti ole merkitystä. Sitä vain jää ja antautuu tuon yhden ajatuksen vangiksi. Pysähdyin pohdiskelemaan mitä tai mikä olen valmentajana? Mitä … Jatka artikkeliin Pysähtyminen on etenemistä

viiden vuoden taivallus

Tämän kirjoituksen tarkoitus on olla normaalista poikkeava. Artikkeli on kertomus mihin määrätietoisuus ja suunnitelmallisuus voi johtaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Se ei tapahdu sormia napsauttamalla vaan kurinalaisuutta ylläpitämällä. Pieni mutta merkityksellinen asia onnistumisen hetkellä. Henkilö C aloitti blogin pitämisen päivälleen viisi vuotta sitten. Hän pohti aloittamista useamman kuukauden haluten löytää hyvän syyn siihen. Erityisesti C:tä … Jatka artikkeliin viiden vuoden taivallus

Oman harjoituksen ”tuhoaminen”

Valmentajan tehtävistä tärkeimpiä on suunnitella harjoitteita, jotka kehittävät pelaajia paremmiksi yksilö- ja joukkuetasolla. Hyvä valmentaja pohtii harjoitetta monelta kantilta ja käy etukäteen läpi merkityksellisimmät valmennukselliset kohdat, jotta tavoite on saavutettavissa. Tämä kaikki on perustoimintaa ja edellytys laadukkaalle lopputulokselle. Mitä paremmin harjoitukset on suunniteltu ja etukäteen mietitty, sitä paremmat mahdollisuudet niiden on toteutua. Tietenkin mukaan tulevat … Jatka artikkeliin Oman harjoituksen ”tuhoaminen”

Valmentajakoulutus ei ole vain PowerPointeja

Millaista on valmentajakoulutus, joka todella kehittää ja laittaa valmentajan pohtimaan omaa tekemistä? Entä voiko kehittyä, jos omaa tekemistään ei kyseenalaista? Artikkeli on julkaistu EOM-lehdessä 5-6/2019 Olet valmentaja etsien tietoa ja tapoja millä kehittyä. Kouluttautuminen on siihen parhaita keinoja. Kotimaassa on tarjontaa, mutta jos todella haluat saada tietoa mikä kehittää sinua parhaiten, on suunnattava ulkomaille. Muuta vaihtoehtoa … Jatka artikkeliin Valmentajakoulutus ei ole vain PowerPointeja

Muuttuva on ainoa pysyvä

Astuessaan uuden joukkueen eteen valmentajalla on mielessä tavat, joilla toimintaa lähestytään. Ne voivat olla pelaajille vieraita ja siten herättää kysymyksiä. Mallit voivat olla tiedostettua tai tiedostamatonta toimintaa. Eli teoreettista tai käytännön kautta tapahtuvaa. Molemmat tavat sisältävät etunsa ja uhkansa. Yksistään uusi valmentaja on pelaajille muutos. Muuttaahan se toimintatapoja ja harjoitteita totutusta. Muuttuvien tekijöiden määrä siis kasvaa … Jatka artikkeliin Muuttuva on ainoa pysyvä

Kulttuurin syntymisestä

On kyseessä seura, joukkue tai ryhmä valmentajia, sen toimintaa määrittää yhteiset mallit toimia sekä oletukset miten jalkapallosta ajatella. Niiden avulla saavutetaan halutut tavoitteet. Se vaatii ihmisiä, jotka jakavat samat uskomukset ja ovat valmiita niitä kohti kulkemaan. Sitä kutsutaan kulttuuriksi. Kulttuuri syntyy samoin ajattelevien ihmisten löytäessä toisensa. He voivat jakaa yhteisiä ajatuksiaan. Jalkapallo kontekstissa tämä voi … Jatka artikkeliin Kulttuurin syntymisestä

Pro Course 2019 jälkimainingeissa

Pro Course 2019  tekstin kirjoittaminen sai pohtimaan erilaisia ajatuksia tarkemmin. Seuraavassa joitakin mitkä kurssiviikolla nousivat eri asiayhteyksissä esiin. Se ovatko ne tärkeimpiä asioita tai missään järjestyksessä ei ole merkityksellistä. Kriittinen lähestyminen asioihin on hyvästä ja vain sillä tavoin voimme lisätä tietoisuuttamme. Kriittisyyden ei kuitenkaan aina tule olla negatiivista, koska pitkässä juoksussa se kääntyy itseään vastaan. … Jatka artikkeliin Pro Course 2019 jälkimainingeissa

Pro Course 2019

Tulevaisuuttaan ei voi tietää. Siihen voi kuitenkin vaikuttaa. World Football Academyn ProCourse Leipzigissa oli henkilökohtaisesti jo kuudes syvällisempi koulutus. Jokainen koulutuksista on ollut erilainen sekä kerta kerran jälkeen haastavampi. Jos 2015 Mentorship-kurssilla olisin tiennyt mitä on edessä, olisin kauhistellut tulevaa. Vaikka tiedät vaatimustason, et kykene siihen valmistautumaan. Tilaa tyhjille puheille tai muka merkitykselliselle kielelle ei … Jatka artikkeliin Pro Course 2019