Missä menet Turkufutis? osa2

Aikaisemmassa artikkelissani Missä menet Turkufutis? osa1 Käytiin läpi muutamia syitä turkulaisen jalkapallon ajautumisesta heikkoon tilaan. Potentiaali ja kehitys eivät ole aikoihin kohdanneet. Tie alas on ollut tasainen, mikä osaltaan on ollut hankaloittamassa reagoimista ongelmiin. Eikä se tie asioiden korjaamiseksi ole yhtään sen helpompi. Päinvastoin se tulee olemaan kivulias, etenkin jos se halutaan tehdä kunnolla. Jotta voidaan kehittyä, pitää jarruttajat saada pois tieltä.

Aloitetaan valmentajien vaatimustasosta pelaajilta. Joillekin valmentajille tämä tarkoittaa vittuilua ja kurkku suorana huutamista. Otteluissa ohjeet ovat yleishuutoa ilman sanomaa, konkretiaa. Sitä vaatiminen ei todellakaan ole. Odotetaan pelaajien olevan helposti valmennettavia, kurinalaisia ammattimaisesti käyttäytyviä yksilöitä. Heidän odotetaan olevan aina harjoituksissa, antavan parhaansa joka päivä ja käyttäytyvän täydellisesti. Samalla valmentajilta ei tätä voida kuulemma vaatia. Valmentajan sallitaan lähteä kesken sarjakauden lomareissulle. Tekevän siis juuri päinvastoin mitä pelaajilta hän odottaa. Tätä vielä pahempaa on heikko valmistautuminen harjoituksiin. Tehdään asioita ”vasemmalla kädellä”. Harjoituksissa nojaillaan aitaan ja huudellaan ohjeita kentälle. Viesti pelaajille on selvä, valmentajaa ei kiinnosta kehittää heitä.

On uskomatonta, että vuoden 2023 loppupuolella voi lukea valmennuspäälikön olevan innostunut, kun valmentajilta ryhdytään vaatimaan aikaisempaa selkeämpää suunnitelmallisuutta. Kuulemma tämä on askel kohti laadukkaampaa arkea. Siis seurassa joka mielletään isoksi sekä perinteiseksi kasvattajaseuraksi. Suunnitelmien tekemisen ja suunnitelmallisuuden pitäisi olla jokaiselle valmentajalle tärkeimpiä työkaluja. Ilman niitä ei voi tehdä johdonmukaista työtä. Voi vain kuvitella näiden valmentajien reflektoimistaitoja. Ennen kuin voidaan olettaa kehitystä tapahtuvan, pitää suunnitelmat olla tehtynä ja kunnossa. Muuten mennään sen mukaan mistä tuulee. Osoitus mihin valmennuspääliköiden tulisi voimavaransa keskittää. 

Yksi ongelmista on se, että halutaan pysyä alueilla jossa kaikilla on kivaa ja hyvä olla. Kenenkään mieltä ei haluta pahoittaa ja tehdään ennemmin kompromisseja kuin päätöksiä. Ei ole valmiutta tehdä töitä niin, että joskus se mieli voi pahoittua ja joudutaan pois mukavuusalueelta. Suojellaan omaa asemaa ja pestiä ratkaisunteon kustannuksella. Tuolloin liikutaan taantumuksen reunalla kohti alamäkeä mennen. Tuolloin ne, jotka pelkäävät pyrkivät pitämään kiinni vanhasta valehdellen asiat edukseen. Usein juuri uudistajat ja toisin ajattelevat ovat niitä jotka jäävät sivuun tai kokonaan pois. Syynä vähättely ja selän takana puukottaminen. Nämä ovat keinoja peittää oma epäpätevyys.Tuolloin ei edes kahvia kannata pöydästä nousta hakemaan ellei halua joutua kohteeksi. Surullista, koska nämä valmentajat tiedostamattaan ovat kehityksen estäjiä.  

Turun alueella vallitsee erikoinen ylimielinen asenne omaa osaamista kohtaan. Tämä kongretisoitui hyvin Veritas Stadionilla järjestetyissä koulutuksissa. Aivan turkulaisen futiksen ytimessä oli saatavilla oppia maailman kärkipään kouluttajalta. Turkulaisia valmentajia paikalle ilmaantui suhteessa vähemmän kuin ulkopaikkakuntalaisia. Yhdellä kursseista oli ulkomaalaisia valmentajia enemmän kuin turkulaisia.  Selvästi oli aistittavissa miten turkulaiset mielestään osasivat ja tiesivät kaiken mitä kouluttajalla oli sanottavana tai opetettavana. Sikäli mielenkiintoista, vaikka olin käynyt samoja koulutuksien aiheita syventävämmillä kursseilla, opin aina jotain uutta tai sain vahvistettua omia ajatuksiani. Tästä tiedon harhaluulosta huolimatta isolla osalla paikallisista jalkapallotietämys on puutteellista. Se tulee esille keskusteluissa sekä harjoituksia seuraamalla. Luulo ei ole tietoa, eikä kokemus tarkoita automaattisesti taitoa valmentaa. 

Valmentajien vaatimustaso sekä kouluttaminen paremmiksi pitäisi olla huomattavasti nykyistä parempaa. Kun seuroihin palkataan valmennuspäälliköitä, tulisi seurojen tietää mitä valmennuspäällikön tehtävään kuuluu. Se on valmentaa valmentajia, ei osallistua kissanristiäisiin. Tästä voi lukea tarkemmin Valmentajien valmentajat, onko heitä? artikelista. Valmennuspääliköiden tulisi näkyä nykyistä enemmän kentänlaidalla seuraamassa valmentajien työtä. Se nostaisi monen valmentajan tekemisen tasoa välittömästi. Olemalla läsnä valmennuspääliköt voisivat myös vaatia enemmän valmentajilta. Heillä olisi tieto mitä vaatia.

Taaskaan sormia osoittelematta ja ketään erikseen syyttämättä, toiminnan taso on jäänyt muusta maasta jälkeen. Syitä on monia ja varmasti olosuhteet ovat yksi vahva vaikuttaja. Niille ei tällä hetkellä valitettavasti voi mitään. Jalkapallon asema Turun päättäjien keskuudessa on heikko. Siitä osoituksena on Kupittaan lämmitettävän kentän mielivaltainen ylläpito. Kenttää ei ole aikoihin hoidettu laadukkaasti. Toimintakulttuuri, jossa valmennusta teemme keskittyy liian paljon kentän ulkopuoliseen taisteluun kentän sisäpuolella tapahtuvan toiminnan kustannuksella.