Aina kirjoitetussa sisällössä ei tarvitse olla selkeää sanomaa tai provokaatiota. Se voi olla toisenlaista näkökulmaa hakevaa raapustelua, tavoitteena haastaa omia ja lukijan ajatuksia. Siinä ei välttämättä ole totuudenääniviestiä.
Se on pohdiskelua mitä toiset käyvät itsekseen, toisten keskustellessa. Jokaisella on tapansa, keinoja jäsennellä ajatuksia muotoonsa. Jotkut tekevät musiikkia, sanoja kappaleisiin ja toiset lähtevät lenkille selvittämään päätään, osa tarttuu kynään kirjoittaakseen pohdiskelunsa ylös.
Tärkeintä lukiessa on miettiä minkälaisia tunteita teksti herättää. Jos jostakin ei ole samaa mieltä, kannattaa teksti lukea uudelleen, antaa ajatuksen muokkautua ja löytää se tärkein eli viesti, minkä se sisältää. Uutta voi olla vaikeaa hyväksyä ja sen sulattaminen vie aikansa. Tämä uusi voi lukijalle olla itsestäänselvyys sitä sen paremmin ajattelematta. Se voi myös olla todella mitä sana uusi tarkoittaa.
Monesti reagoimme nopeasti ja haluamme antaa välittömän vastauksen. Kommentista tulee huomattavasti terävämpi kuin henkilöillä, jotka ovat kykeneväisiä pohtimaan ennen vastausta. He prosessoivat sanomaansa ennen kuin antavat sen tulla kaikkien tietoisuuteen. Jälkimmäisillä tiedostamaton ajattelu tekee enemmän töitä kuin edellisillä. He pystyvät järkeistämään ajatteluaan ja vastaustaan. Ensimmäinen ryhmä toimii usein kuin sammakot. Vaikka sammakko olisi juuri syönyt hyönteisen, nähdessään kärpäsen, sille syntyy ärsyke-reagointi-ketju ja se syö tämän hyönteisen olematta nälkäinen. Kun taas ihminen juuri syötyään ei reagoi ärsykkeeseen samalla tavalla. Hän ymmärtää olevansa kylläinen. Hänellä on kyky ajatella syytä ja seurausta.
Tätä samaa tapahtuu valmennustilanteissa. Välitön reagoiminen ärsykkeeseen ei välttämättä ole oikea tapa toimia vaan tilannetta tai tapahtumaa tulisi hetken pohtia ennen reagoimista. Jos pelaaja tekee heikon suorituksen, on helppoa tuomita suoritus. Miettimällä syvemmin voi löytyä syy ja seuraus. Pelkästään analysoimalla voidaan antaa pelaajalle aikaa itse huomata ratkaisunsa ja tulevaisuudessa hän pyrkii välttämään samanlaisia suorituksia. Ajoittain reagoimatta jättäminen voi olla paras tapa reagoida.
Tämä korostuu kävellessämme kentillä ja katsellessamme muiden valmentajien vetämiä harjoituksia. Reagoimme tähän harjoitteeseen ja teemme nopean yleensä tuomitsevan päätelmän ennen kuin edes tiedämme mitä harjoitteella haetaan. Irrotamme osan kokonaisuudesta. Toimimme siis ilman syvempää pohdiskelua. Havaitsemamme harjoite on ärsyke ja oma tuomitsemisemme välitön reaktio. Kun seuraamme pidempään harjoitetta tuo toiminto voi muuttua toisenlaiseksi. Se muuttuu ärsyke-pohdinta-reaktioksi.
Kehittyäksemme tarvitsemme uusia tuulia ja ideoita. Jokainen ymmärtää sen, mutta uuden tulessa eteen nousemme sitä vastustamaan. Mielenkiintoinen ristiriita. Ihminen tiedostaa monenlaista, luonnollisen pelon saadessa jarruttamaan tätä muutosta. Pelko on normaalia ja se kuuluu meihin siinä missä kädet tai jalat. Sen avulla olemme kyenneet aikoinaan selviytymään ja sen avulla selviydymme vieläkin.
Halu oppia uutta on ahneutta. Teemme sen hyötyäksemme jollakin tavoin. Jos meillä on mahdollisuus päästä keskustelemaan tunnetun valmentajan kanssa, itsekkäistä syistä teemme sen. Olemme uteliaita saamaan tietoa eli alitajuntaisesti ahneita. Siinä ei ole mitään pahaa, onhan tämä luonteenpiirre kaikilla.
Ahneus ja pelko ovat siis isoimpia yksittäisiä motivaattoreita kun haluamme kehittyä ja mennä eteenpäin. Niiden ei aina tarvitse olla huonoja. Kun ymmärrämme tämän niin opimme ymmärtämään omia toimintamallejamme. Se miten niitä käsittelemme ja kuinka hyvin ne ymmärrämme on ensiarvoisen tärkeää. Ajatuksille kannattaa antaa aikaa hautua ennen kuin uuteen tarttuu sokeasti. Sama pätee tuomitsemiseen.
akuntehdas 