Takaisin aallonharjalle

Kun joukkueella menee heikosti, voivat pelaajat huonosti eikä heillä ei ole mukavaa. He käyvät läpi negatiivisia tunteita. Voittamiseen tulee pelkotila ja useasti pelaaja tuntee olevansa huono, itseluottamus katoaa. Tämä on yleisesti kaikkien tiedossa ja sitä myös osataan jollakin tavoin käsitellä. Nämä samat tuntemukset voivat tulla myös valmentajalle. Hän voi käydä asioita läpi yhtälailla kuin pelaaja, ja luultavasti näin tekeekin. Heikkoina hetkinä käydään todella syvällä ajatuksissa ja tuntemuksissa, itseluottamus karisee. Valmentaja tietää olevansa kykeneväinen, mutta jokainen pienikin kritiikki syö jo ennestään heikentynyttä itsetuntoa. Kierre on valmis.

Joukkueen menestyessä on valmentajan ympärillä paljon ihmisiä, jotka haluavat jakaa tätä tunnetta ja päästä osaksi siitä. Se on hyvin luonnollista. On mukavaa olla jossakin missä on kivaa. Toisaalta kun joukkueella menee heikosti, jää valmentaja usein todella yksin. Sekin on luonnollista. Näinä hetkinä valmentaja tarvitsisi ihmisiä ympärilleen auttamaan ja kuuntelemaan häntä. Ihan samalla tavalla kuin menestyvä valmentaja saa sen pyytämättä.

Jäädessään yksin valmentaja kokee olevansa hylätty, eikä sitä edesauta muiden hiljainen poissaoleva tukeminen. Usein kuuluu perusteluita miten halutaan antaa rauha tehdä hommia ja muuta samankaltaista. Todellisuudessa juuri tuo hiljaisuus sekä etäisyys toimivat päinvastaisella tavalla. Ne luovat aikaisempaa enemmän epävarmuutta. Valmentajan menettäessä uskonsa omiin taitoihinsa, on homma menetetty. Keinot toimia loppuvat ja tilanteen ratkaisemiskyky heikkenee. Hän epäilee omaa kykeneväisyyttään, tuntee jopa olevansa huono ihminen.

Vanha toteamus sanoo, että valmentajat jotka kohtaavat ongelmia kehittyvät paremmin kuin ne jotka menestyvät. Tämä siksi, että ongelmien keskellä valmentaja tutkii kaikkea mahdollista löytääkseen keinot päästä tilanteesta ulos. Hänellä on jatkuva oppimisprosessi meneillään. Voittava valmentaja taas ratsastaa menestyksen aallolla. Hänelle pienet yksityiskohdat eivät nouse niin suuriksi juuri onnistumisten johdosta. Toisaalta hänellä on yleensä ympärillä ryhmä, joka pitää huolen tason ylhäällä pysymisestä. Motivaatio mennä eteenpäin ajaa ryhmää parempaan toimintaan. Kuten aikaisemmin todettiin on tällaisessa ympäristössä mukavampaa olla. Heikkojen tulosten keskellä oleva valmentaja taas miettii näitä asioita itsekseen ilman ryhmän tukea. Voihan tietenkin olla, ettei hän näinä hetkinä ole yhtä vastaanottavainen tuntiessaan vastuunsa ja pitäessään itseään yksin velvollisena tilanteen korjaamiseen. Hän sulkeutuu kuoreensa itseään suojellakseen. Hyvin normaalia käytöstä tämäkin.

Tukiverkko – aito sellainen, on jokaiselle valmentajalle tärkeä. Tulee se viesti apuvalmentajilta, valmentajatuttavilta tai seuralta, sillä ei ole merkitystä. Valmentajat tarvitsevat niitä. Menestyksen hetkellä, ettei taso pääse putoamaan ja heikoilla hetkillä, ettei itseluottamus tekemiseen romahda. Tämä ei ole mitenkään helppoa käsitellä mutta ongelmien jakaminen ja niistä huolehtiminen yhteisesti voi antaa toiselle huomattavan avun. Sitä kautta valmentaja voi löytää tien takaisin aallonharjalle.

Tämä pohdinta syntyi mielessäni pikkuhiljaa mediasta luettuun ja kuultuun perustuen. Myös keskusteluilla muiden valmentajien kanssa on ollut iso merkitys, unohtamatta omia kokemuksia.

Yksi kommentti artikkeliin ”Takaisin aallonharjalle

  1. Paluuviite: viiden vuoden taivallus | akuntehdas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s